Sulatto’11 tapahtuman järjestää Raahen nuorisovaltuusto. Raahen seutukunnan suurin musiikkitapahtuma rakennetaan siis täysin nuorten voimin! Haluatko sinä olla yksi niistä reippaista ja aktiivisista nuorista? Jokaisen työpanosta tarvitaan! Sulatto’11 hakee tekijäjoukkoonsa nyt 80-100 nuorta tekijää. Edellytämme työntekijöiltämme vähintään 14-vuoden ikää.

  • Tärkein edellytyksemme on ehdoton päihteettömyys koko tapahtuman ajan eli alkoholin käyttäminen on ehdottomasta kiellettyä! Lisäksi odotamme hakijoiltamme reipasta mieltä ja kykyä tiimityöskentelyyn.
  • Meillä on tarjota työtä koko tapahtuman ajaksi. Tapahtumapäivänä hakijan on oltava valmis tulemaan Pikkulahdelle kello 8 alkaen. Logistiikka- ja infrastruktuuritiimin jäsenyys edellyttää valmiutta työskentelemään myös tapahtumapäivää edeltävinä päivinä Sulatto-alueella.
  • Tiimisi koollekutsuja on sinuun yhteydessä ennen Sulatto-tapahtumaa ja sovitte yhdessä tarkemmin työvuoroistasi ja tehtävistäsi. Hakijan omat aikataulut, taidot sekä kiinnostukset otetaan ensisijaisesti huomioon.
  • Työ on palkatonta vapaaehtoistyötä. Jokainen työntekijämme pääsee viettämään päivän aikana taukoja. Palkkioksi työntekijämme saavat koko tapahtuman ajan nauttia catering –teltan ruoka- ja juomapalveluista. Lisäksi työntekijämme pääsevät mukaan rakentamaan Raahen seutukunnan suurinta nuorisotapahtumaa ja saavat näin arvokasta työkokemusta.
  • Hyppää aktiivisten nuorien joukkoon eli täytä ja postita hakemus! Työntekijät päättää markkinointi-, tiedotus-, talous- ja hallintotiimi, joka koostuu pääsääntöisesti tiimien koollekutsujista. Käsittelemme hakemukset luottamuksellisesti.

Katso tiimien toimenkuvat ja valitsi sinulle mieleisin tiimisi! »

Liity joukkoomme!